Viime lauantaina tapahtui jotakin odottamatonta. Heräsin, menin tietokoneelle, avasin läppärini kannen, pistin sen päälle, menin hakemaan juotavaa. Äänet toimivat normaalisti mutta istahdettuani takaisin Beibini äärelle, näyttö oli ihan musta.Meinasi päästä itku.
Näyttö oli siis pimeä, vaikka käynnistin koneeni monta kertaa uudestaan. Mitään ei tapahdu. Soitin apuakin paikalle ja tutkimme sisustaa: mitään omistuista ei näkynyt. Soitin varmasti kaikki mäkkiasiantuntijaystäväni läpi, mutta mitään ei ollut juurikaan tehtävissä. Tuntui siltä kuin omalle lapselle olisi käynyt jotakin kamalaa.
Lähdin veljeni luokse kokeilemaan, mikäli läppärini toimisi erillisellä näytöllä. Ei onnistunut sekään. Mietin jo kauhistuneena, miten seuraavan viikon duunit pystyisin hoitamaan - freelancerina oman koneen kosahtaessa ei välttämättä ole heti varaa hankkia toista konetta tilalle. Onneksi muistin että seuraava lehti-ilmoitus oli oltava valmis vasta reilun viikon päästä, mutta kukaan ei pystynyt minulle lupaamaan, että Beibini olisi kunnossa viikon sisällä.
Otin selvää viikonlopun aikana erilaisista yrityksistä jotka huoltavat Mäkkejä. Valitsin ystäväni suosittelemana Tectorin, joka lupasi palauttaa koneeni ehjänä parin päivän kuluttua, kun vein sen maanantaina näytettäväksi.
Tänään oli vihdoin ilon päivä! 700 euron hintainen emolevy meni takuuseen, ja itse jouduin kustantamaan EN MITÄÄN. Sormieni alla on nyt muutenkin ehkä hieman parempi versio vanhasta Beibistäni, sillä näyttö on puhdistettu, näppäimistö kiiltää ja silti kaikki on tallella. Tuntuu, että kerrankin minulla oli onnea tietotekniikan kanssa, sillä en ole mikään nörtti (vaikka moni niin väittääkin). Kiitos kuuluu täysin Tectorille, jossa ystävällinen palvelu oli erittäin toimivaa ja nopeaa :) Suosittelen kaikille Mäkisteille kyseistä puljua.
Olin monta päivää ilman tietokonetta, mitä nyt töissä joudin lainaamaan uudempaa versiota MacBook Prostani. Tuntui lähes vastenmieliseltä ja petoksenomaiselta käyttää uudempaa ja hienompaa Mäkkiä, sitä hankalaa Magic Mousea ja CS 5:n Photaria kun itse käytän kuitenkin kohta 3 vuotta vanhaa rautaa ja CS kolmosta. Olihan se kovin kätevä, mutta tuntuu taas hyvältä käyttää ikiomaa konetta. Kyllä tätäkin sitten ehtii päivittämään parempaan, mutta onneksi sen hetki ei ollut nyt. En ole vielä valmis luopumaan omasta Beibistäni! :D
Magic Mouse onki huonu =///
VastaaPoistavoih. olen surullinen ja onnellinen puolestasi...
VastaaPoista